Lähiruokaa ja puhtaita makuja
Terveisiä keittiöpäälliköltä
Me Lasaretissa haluamme tarjota Teille aitoa ruokaa käyttämällä paikallisia ja kotimaisia raaka-aineita ja tarjoamalla suomalaista ruokaa kansainvälisellä vivahteella. Lähtökohtana pidämme sesongin raaka-aineiden sekä kotimaisten lähituotettujen tuotteiden esille tuomista.
Vuoden 2010 alussa liityimme Portaat Luomuun -ohjelmaan, jonka myötä hyödynnämme entistä enemmän puhtaita luomuraaka-aineita meitä ympäröivästä Suomen luonnosta. Olemme yksi Taste of Finland ravintoloista. OuluMenussamme tuomme esille paikallista pohjois-pohjanmaalaista ruokakulttuuria ja alueellamme tuotettuja laadukkaita raaka-aineita omalla maukkaalla tavallamme.
Pohjoissuomalaista karitsaa meille toimittavat Pudasjärven ja Kemin ympäristön kasvatustilat. Porotuotteet tulevat Tannilan porotilalta Yli-Iistä ja lähialueiden kalastajat pyytävät kalamme. Suurin osa vihanneksista, juureksista ja marjoista tulevat lähialueen ja paikallisten viljelijöiden ja poimijoiden pientuotannosta. Näistä tuoreista ja maukkaista raaka-aineista valmistamme Teille unohtumattoman herkullisia makuelämyksiä.
Toivotan Teidät tervetulleeksi Ravintola Lasarettiin maistelemaan paikallisia makuja!
Mikko Huhtala
Keittiömestari
Kansainvälinen gastronominen järjestö, Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs, on myöntänyt Lasaretille kilpensä osoituksena tunnollisesta ruokakulttuurin vaalimisesta.
..